Yleisurheilu-kesä 2025
Tb kesän parhaisiin hetkiin! 🥇Eli yleisurheilu valmennettavien onnistumisiin kisakaudella 💪🏻🤩
Kerttu Rantakangas ylsi N19 kolmiloikassa ylivoimaiseen voittoon Suomen maalla uudella ennätystuloksella 12.51 🥇 Kertun kanssa taustalla jälleen oikein onnistunut kausi ominaisuuksien ja lajiosaamisen kehittymisen kannalta - mikä toi myös POHJOISMAIDEN MESTARUUSKULTAA RUOTSISSÄ 12.69 tuulituloksella 😭🥳!!! Ollaankin rakennettu Kertulle täydelliset pohjat, joilla lähteä nyt luottavaisin fiiliksin saavuttamaan kansainvälistä tasoa uudessa valmennusryhmässä toisten loikkaajien kanssa 🤩🙏🏻
Elsi Konstari N19 oli elämänsä kunnossa SM-kisojen 3000m estejuoksussa ja paransi ennätystään peräti 16 sekuntia (niin että mitä?!😱) ja nappasi ansaitun pronssimitalin ajalla 11.20,85! Lisäksi ensimmäinen Kalevan kisa edustus ja siellä oma ennätys - ja ajatella, että alle 3 vuotta sitten aloitettiin tavoitteellinen juoksuharjoittelu yhdessä (kyseessä myös mun eka kestovalmennattava)! 🥹👏🏻
Laskeskelin, että nyt 5 vuoden sisään 4 urheilijan kanssa ollaan saavutettu yhteensä 14 SM-mitalia ja se on kyllä sellainen luku, mistä voi itseään taputtaa selkään näin nuorena valmentajana 🥹🏅ja olenkin myös äärimmäisen ylpeä kaikista mun valmennettavista, joiden kanssa olen päässyt tekemään yhteistyötä ja kasvamaan yhdessä (kaikki tosi rakkaita myös urheilun ulkopuolella) 💛
Kotiseura Kaipolan Vire teki myös historiaa Nuorten SM-kisoissa - sieltä tuli kolme kultaa- ja yksi pronssimitali! Ja se on merkittävä tulos, sillä edellisen kerran Kaipolan Vire on saanut SM-kisoista kolme kultamitalia vuonna 1966 🤯 Kaikki urheilijat, ketkä osallistuivat SM19-22v kisoihin niin toi kotiin mitalin/mitaleita! 🤭 100% onnistumisprosenttia ei muilla seuroilla ollutkaan - me tehtaillaan mestareita Jämsässä 🏆🫡
Syksyn 2025 yleisurheilujuttuja:
- Suomen urheiluliiton 3-tason valmentajakoulutuksen aloittaminen (kv-tason yleisurheiluvalmennus) 👩🏼🏫Koulutukseen lähdetään yhdessä Moision Tessan kanssa (tuplamestari nuorten pikamatkoilla ja aisapari Vireessä) 💪🏻 Innolla odotan, mitä uusia oppeja vuoden koulutus tuo sisällään!
- Lahden Ahkeran yläkouluikäisten urheilijapolun tehostamishankkeen starttaus 🖤😎 Ilokseni ilmoitan, että ammattivalmentajana toimiminen jatkuu isommin myös Lahden alueella 2 uuden kilparyhmän kanssa sekä yläkouluikäisten aamutreenien vedossa!
- Valmentaminen Kaipolan Vireellä jatkuu myös normaaliin tapaan, mutta valmennushommien lisäksi aloitan seuran hallituksen jäsenenä ja pyrin vaikuttamaan siihen, että valmentajien/urheilijoiden asemaa ja mahdollisuuksia seurassa tuetaan tulevaisuudessa entistä paremmin 🙏🏻